sadonkorjuuta, vuodenkiertoa ja käsillä tekemistä
Kesän kiire tuntuu jäävän taakse ja luonto valmistautuu lepäämään. Samalla on aika pysähtyä hetkeksi katsomaan, mitä vuoden aikana on saatu aikaan. Ehkä siksi kekri tuntuu minusta niin sopivalta juhlalta käsityöläiselle. Kekri on vanha suomalainen sadonkorjuujuhla, johon liittyi vuodenkierron vaihtuminen, sadon valmistuminen ja yhteisölliyys. Se oli aikaa, jolloin saatettiin juhlia sitä, että pitkän työn tulokset olivat viimeinkin käsillä. Ja jos tarkemmin ajattelee, aika moni asia käsityössäkin liittyy tähän samaan ajatukseen.
Ennen kaikkea tehtiin itse
Ennen vanhaan käsillä tekeminen ei ollut mikään trendi tai viikonlopun harrastus. Se oli yksinkertaisesti osa elämää. Villasta tehtiin lankaa ja langasta vaatteita. Nahasta valmistettiin kenkiä, vöitä, laukkuja ja muita tarpeellisia tavaroita. Puusta syntyi käyttöesineitä, työkaluja. Luonnosta saatiin materiaaleja moneen tarpeeseen.
Materiaaleja käytettiin säästeliästi, tavaroita korjattiin ja hyvää materiaalia arvostettiin. Käyttöesineillä saattoi olla pitkä elämä ja joskus myös kokonaan uusi käyttötarkoitus sen jälkeen, kun alkuperäinen tehtävä oli tullut päätökseen. Tässä on jotain, mikä puhuttelee minua.
Käsityö on hidasta ja juuri siksi arvokasta
Nykyään melkein kaiken voi ostaa valmiina tehdasvalmisteisena massatuotteena. Siksi käsintehdyssä esineessä on jotain erityistä. Se kertoo ajasta.
Nahkatuote ei synny hetkessä, työvaiheita on useita. Kuparilangasta taottu ja punottu koru ei synny tehdaslinjalla tuhansina samanlaisina kappaleina. Polttokaiverruksessa jokainen viiva syntyy käsin, eikä lopputulodta voi koskaan täysin kopioida.
Käsityössä materiaalin kanssa joutuu myös tekemään yhteistyötä. Nahka ei aina käyttäydy juuri niin kuin suunnittelin. Kuparilanka taipuukin omalla tavallaan. Puun syyt kulkevat sinne minne tahtovat. Ehkä juuri siinä on käsityön viehätys. Täydellisyys ei aina ole tarkoitus. Luonne on.
Luonnonmateriaali on sielukasta
Pidän materiaaleista, joissa saa näkyä niiden alkuperä. Nahassa saa näkyä pieniä vaihteluita sävyssä, vuodan luonnollinen reuna ja elämän jättämät jäljet. Puun syyt saavat kulkea osana esinettä. Kuparin pinta patinoituu ajan myötä. Ne eivät ole virheitä. Ne ovat osa tarinaa.
Käsityöläisenä saan jatkuvasti muistutuksia siitä, että materiaalia ei voi täysin hallita. Sen voi tuntea, muotoilla, leikata, taivuttaa ja työstää, mutta samalla sitä pitää kuunnella.
Ehkä tämäkin on yksi syy siihen, miksi käsillä tekeminen tuntuu niin hyvältä vastapainolta nykymaailmalle. Kaiken ei tarvi tapahtua nopeasti.
Kekri muistuttaa pysähtymisestä ja vanhasta magiasta
Kekriin liittyi myös ajatus vuodenkierron taitekohdasta. Vanha vuosi oli päättymässä ja uusi alkamassa. Se on hyvä hetki pysähtyä myös tänä päivänä.
Mitä tänä vuonna syntyi? Mitä opittiin? Mikä onnistui? Mikä meni aivan päin helvettiä, mutta siitä tuli selvittyä?
Käsityöläisen vuodessa nämä kaikki kulkevat rinnakkain. On tuotteita, jotka syntyvät ensimmäiselle yrittämällä ja niitä, joiden kanssa saa tapella useamman kerran ennen kuin tuote ottaa muotonsa. On lukemattomia keskeneräisiä töitä, uusia kokeiluja, epäonnistumisia ja hetkiä jolloin kyseenalaistaa kaiken tekemisensä.
Ja sitten joskus syntyy jotain, mitä ei olisi etukäteen osannut suunnitella.
Kekrissä on minusta myös jotain vähän maagista. Ajatus siitä, että luonnonrytmillä on ollut ennen paljon suurempi merkitys ihmisten elämässä kuin nykyään. Ehkä käsityössä on sitä samaa taikaa.
Ehkä kummassakin on juuri sopiva määrä vanhaa viisautta ja ripaus taikaa.
Fuck normal, I want magic.
-Aikku